perjantai 21. elokuuta 2015

Mansikka-vanilijahillo

Voi että, on muuten kauan viimeisimmästä kirjoituksesta. Noh,mutta tämä kirjoitus on varsin kesäinen ja maistuva.
Olin tuossa taannoin taasen Mahnalassa Yrjölän marjatilalla mansikkakakkukilpailun tuomarina, nyt jo toista vuotta peräkkäin.
Viime vuodesta viisastuneena, en ottanut niin isoja palasia, ettei tullut paha olo. Oikein hyvä olo tuli, nyt ei ollut mitään ällömakeita kakkuja. Hienoja olivat kaikki ja voittajat löytyi. Ensi vuonna on kuulemma miehille oma sarja. :)

Sain mukaani monta laatikkoa mansikoita ja osa oli hillomansikkaa ja tässä mun resepti hillolle.
On muuten jo melkein syöty tuolta jääkaapista.

Mansikka-vanilijahillo


2kg tuoreita mansikoita
1dl vettä
1kg hillosokeria
1 tl aitoa vanilijaa

Perkaa mansikat.
Kuumenna vesi ja marjat kattilassa. Sekoita hillosokeri höyryävään seokseen ja kuumenna kiehuvaksi.
Keitä kevyesti poreillen n. 10min. Sekoita välillä.
Sekoita joukkoon aitoa vanilijaa. Mulla Doctor Ötkerin vanilijamylly.Voit käyttää myös yhdestä vanilijatangosta siemenet.
Kuori vaahto pinnalta.
Anna hillon jäähtyä n. puoli tuntia.
Kaada hillo puhtaisiin purkkeihin. Hillo hyytyy lopullisesti n. vuorokaudessa.
Säilytä viileässä.

Vielä ehditte hakemaan mansikkaa! Hophop! Kesä talteen pakkaseen ja hillopurkkeihin!

-Johanna